Mobiilit terveyssovellukset suurennuslasin alla

Torstai 18.10.2018 klo 12:22 - Terhi Holappa


41790352_1879770315451370_4508709968437837824_o.jpg Kuvan lähde: Kuntoutusyrittäjät

Syys-lokakuun aikana minulla oli tilaisuus pohtia terveyssovelluksiin liittyviä näkökohtia eri alojen ammattilaisten kanssa kolmessa eri asiayhteydessä.

Kuntoutusyrittäjät 2018 päivät pidettiin Turussa 14.-15.9.2018. Paikalla oli yli 100 kuntoutusalan yrittäjää ja ammattilaista pohtimassa ajankohtaisia haasteita teemalla "kaikki muuttuu". Olen pahnan pohjimmaisittain myös fysioterapeutti, joten oli todella mielenkiintoista käydä kuuntelemassa ajankohtaisia kysymyksiä toimialalla. Ihan kolleegaksi itseäni en ylentänyt enää, onhan kuitenkin jo 25 vuotta siitä, kun viimeksi alan töitä tein. Mutta tuulahduksen menneestä koin ja sain kuulla, mitä toimialan osaajille kuuluu juuri tänään - sekä tulevaisuudessa. Oman korteni toin tilaisuudessa kekoon luomalla osallistujille ajankohtaiskatsauksen terveyssovelluksista. Työpajassa oli yli 30 osallistujaa teeman "Älypuhelinsovellukset ja kuntoutus" parissa. Täytyy todeta, että kuntoutusalan ammattilaiset ovat todella orientoituneita ajankohtaisiin kysymyksiin ja katsovat rohkeasti kohti tulevaisuutta. Terveyssovellusten tarjoamista mahdollisuuksista ja niihin liittyvistä erityispiirteistä oltiin ihan aidosti kiinnostuneita. Toivon, että sain ammattilaisia kiinnostumaan yhteiskehittämisestä - sillä ammattilaisten osaamista tarvitaan mHealth palveluiden kehittämistyössä myös kuntoutusalalla !

Alma Talent Oy (Mediuutiset) kanssa yhteistyössä toteutimme "Terveyssovellukset (apps) ja mHealth - Opi tuntemaan ja osallistu kehittämiseen !" -koulutuspäivän Helsingissä 20.9.2018. Tämä koulutuspäivä oli suunnattu terveysalan ammattilaisille. Osallistujien kanssa käsittelimme terveyssovellusten markkinoita, viranomaisvaatimuksia, arviointia ja innovaatiotoimintaa sekä yhteiskehittämistä. Jälleen oli paikanpäällä valveutuneita edelläkävijöitä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita terveyssovellusten tarjoamista mahdollisuuksista ja etsivät eväitä oman asiantuntemuksensa avartamiseen. Tähän tarjosi mahdollisuuden myös mielenkiintoiset keskustelut ja näkemykset, joita osallistujat jakoivat päivän aikana. Toivon myös, että itse pystyin jakamaan vuosien varrella reppuun kertynyttä osaamista ja näkemystä. Tilaisuuden jälkeen saamani palaute lämmitti ainakin yrittäjän mieltä - "Hienoa että Suomesta löytyy tähän teemaan liittyvä huippuasiantuntija".

Pian edessä on vielä yksi koulutuspäivä, joka sivuaa tätä teemaa. Koulutuspäivä toteutetaan monialaiselle opiskelijatiimille, jotka kouluttautuvat parhaillaan "Terveysteknologian tuotepäällikkö" -koulutuksessa. Tästä tärkeästä toimialasta kiinnostuneiden osaajien tarve on selkeästi kasvussa ja myös isommat koulutustalot ovat reagoineet tähän tarpeeseen. Kaukana on ne ajat, jolloin terveysteknologiasta puhuessasi kuulija kysyi, että "mitä terveysteknologialla tarkoitat". Tämä toimiala on haastava, mutta myös palkitseva. Toimiala koskettaa meitä kaikkia, joten yhteiskehittämisestä kannattaa olla kiinnostunut myös tästä syystä. Odotan mielenkiinnolla myös tätä tulevaa tilaisuutta. Vastassani on jälleen varsin monialainen ja korkeasti koulutettu osaajien joukko !